*

lindapelkonen

Yllätysten päivä: Mikä ratkaisi pääministerikisan?

  • Tuore puheenjohtaja Alexander Stubb piti tiedotustilaisuuden medialle.
    Tuore puheenjohtaja Alexander Stubb piti tiedotustilaisuuden medialle.
  • Paula Risikko tanssi Kuka pelkää Paulaa -kappaleen tahtiin odotellessa toisen kierroksen tuloksia.
    Paula Risikko tanssi Kuka pelkää Paulaa -kappaleen tahtiin odotellessa toisen kierroksen tuloksia.

Kokoomuksen puoluekokous oli monin tavoin yllätyksellinen.

Ennen äänestystulosten julkistamista kokoomuksen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Ville Sipiläinen arvioi tilanteen olevan hyvin tasainen. Kukaan ei hänen mukaansa osannut etukäteen sanoa äänestystulosta. Hiljaisia signaaleja oli vaikea analysoida kun ehdokkaat ovat tasaväkisiä. Ehdokaiden puheetkin saivat suunilleen yhtä raikuvat aplodit kokoomusväeltä.

Hän arvioi, että Stubbin avoin Nato-kanta voi vaikuttaa äänestystulokseen.

-Kokoomuslaiset ovat lähtökohtaisesti aika positiivisesti Natoon suhtautuvia, mutta ei se ole yksiselitteinen asia. Siinä on asioita, jotka mietityttävät itsekutakin, Sipiläinen sanoi.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren putoaminen jo ensimmäisellä kierroksella oli monille suuri yllätys.

-Olen todella yllättynyt. Minun poliittinen lukutaitoni on dramaattisesti romahtanut. Olin ihan varma, että Vapaavuori on toisella kierroksella, kansanedustaja Ben Zyskowicz kommentoi äänestystulosta.

Myös Paula Risikko oli silminnähden häkeltyneen yllättynyt päästyään toiselle kierrokselle.

-Olin varautunut kolmanteen sijaan, hän totesi.

Vielä aamulla hyvällä fiiliksellä ollut ja iloisen näköisen Vapaavuoren ilme muuttui selvästi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Synkän näköinen Vapaavuori ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään kun tapasin hänet heti tippumisen jälkeen. Hän vaikutti suorastaan järkyttyneeltä.

Ehdokkaista ainut, joka ei vaikuttanut kovinkaan yllättyneeltä oli Stubb, vaikka hän kuvailikin olotilaansa häkeltyneeksi.

Yllätyin itsekin. Vain vähän kotimaan politiikkaan ennen kampanjaansa kantaa ottanut Stubb oli näkyvä ja kuuluva mediassa viimeiset viikot. Vielä kuusi viikkoa sitten Vapaavuori tuntui vahvimmalta ehdokkaalta. Epäilin, että Stubbin voimakas Nato-kanta voisi olla liikaa valtaosalle kokoomuslaisista, sillä suurin osa suomalaisista ei kannata Suomen Natoon liittymistä, ja voimakkaasti Nato-myönteisen puheenjohtajan valinta voisi vaikuttaa puolueen kannatukseen.

Ehkä selkeä Nato-kanta kuitenkin innosti kokoomuslaisia. Tai ehkä Stubbin komea äänisaalis eurovaaleissa vakuutti kokoomuslaiset siitä, että hänen johdollaan ääniä tulisi myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vaikea heti näin häkellyttävän päivän jälkeen tietää.

Puheenjohtajuuden ratkettua Stubbin ensimmäinen teko oli puhua muiden puheenjohtajien kanssa. Stubb löysi heti SDP:n puhenjohjtajan Antti Rinteen kanssa yhteisiä tavoitteita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Stubin valinta kuitenkin oli minulle varmaa. Risikon nouseminen toiselle kierrokselle ei sekään ollut suuri yllätys.

Naiset pelasivat upporikasta tai rutiköyhää ja onnistuivat pelastamaan naisten maineen. Hyvä! Perun naisiin kohdistuneet moitteeni ja olen vilpittömästi iloinen Paulan ja naisten puolesta, vaikka ei kokoomuslaista naista saatukaan vielä puoluejohtajaksi saakka.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mutta oletko tyytyväinen siihen, jotta lopputuloksena oli Stubb?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos mies kasvaa tehtävänsä mukana niin olen, mutta jos jatkaa alisuorittamista ja kumartaa puoluetoimiston veijareille, en ole.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Uskoisin Stubbin ja Vapaavuoren kamppailleen samoista äänistä ja sen takia Vapaavuori putosi jatkossa. Stubb oli kuitenkin äänestäjien suosikki ja koska eduskuntavaalit ovat kohta ovella, oli äänestäjien suosikin valinta aika luonnollinen ratkaisu. En voi sanoa yllättyneeni. Seuraava vaihe on sitten sen mittaaminen miten Stubb ja Rinne saavat yhteistyönsä käyntiin.

Toimituksen poiminnat