*

lindapelkonen

Kuolleen pojan kuva järkytti ja herätti - mutta miksi vasta nyt?

Kuolleen syyrialaispojan kuva rannalla on järkyttänyt maailmalla ja Suomessa tällä viikolla. Asiasta ovat järkyttyneet niin tavalliset kansalaiset, media kuin päättäjätkin monissa maissa.

Mielestäni on ikävää, että tällainen herääminen tulee vasta kun karmea kuva ruumiista leviää mediassa. Uutisissa on kuitenkin kerrottu lukuisia kertoja, että tuhansia ihmisiä kuolee jatkuvasti yrittäessään ylittää Välimerta. Kenelle oli yllätys, että mukana on myös lapsia, ja ruumiita huuhtoutuu rannoille? Itse olen seurannut tilannetta kauhuissani jo pitkään.

Esimerkiksi David Cameronin puheet turvapaikanhakijoista muuttuivat kuvan julkaisemisen jälkeen ja Iso-Britannia päätti ottaa vastaan aiemmin suunniteltua enemmän turvapaikanhakijoita. Onko todella niin, että edes Cameron ei ollut ennen tätä kuvaa ymmärtänyt tilanteen vakavuutta?

Kuvan nostattama kohu kertoo siitä, että monet ovat tähän asti pystyneet ummistamaan silmänsä pakolaistilanteen karmeudelta. 

Kuva on äärimmäisen surullinen ja kertoo järkyttävästä tilanteesta. Ylisanat eivät riitä kuvaamaan ilmiön kamaluutta. Ensimmäinen reaktioni kuvasta tehdystä uutisista oli, että on vastenmielistä mässäillä lapsen kuolemalla tällä tavalla mediassa, eihän kuva kerro mitään mitä emme jo tietäisi. On jo tiedossa, että ruumiita tulee ja se on kamalaa. Pitääkö sitä "hieroa ihmisten naamaan" tällä tavalla? Ehkä pitää.

Muutaman päivän kuvan herättämiä uutisia seurattuani ymmärsin, että kaikki eivät ole tajunneet tilanteen hirveyttä ennen tätä kuvaa. Selvästi se on herättänyt ajatuksia ja tunteita, jotka olisi muuten ollut helppo sysätä syrjään. Siksi tarvitaan koskettavia kuvia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (65 kommenttia)

T Piepponen

Valitettavaa sinäänsä on, että aniharva näkee ruumiilla ratsastelun mielisairaan luonteen.

Vielä valitettavampaa on, että media on se taho joka luo tarkoituksellisesti sekä vihaa, että mielisairautta laumojen keskuuteen.
Käyttää ruumiita häpeilemättä, jotta saa kolikoita ja jotta sisältöään lukevat alamaiset järkyttyvät sekä syyllistyvät. Syyllistäminen oli tuon visuaalin päätarkoitus.

Jos ei näe siinä sairautta, on varmaan sitten terve. Sellainen terveesti empaattinen sympaatti. Tai jotain hienoa kuitenkin.

Ne ketkä kritisoivat manipuloivaa mediaa ovat tietenkin vain väärässä.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Olen — taas — niin samaa mieltä. Osasit sanoittaa juuri oikein.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Minua kuva ei järkyttänyt lainkaan. Ainakin niissä kuvissa, jotka itse olen nähnyt, "lapsi" on sutattu niin, että se voisi olla vaikka kuutti tai roskasäkki. Kuka tietää.

Ylipäätään kaikki uutiset, joissa "koko Suomi järkyttyi" tai "koko maailma järkyttyi" jne. järkyttävät lähinnä otsikoinnillaan.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Ei taida mennä jälkipuheitta tämäkään selvitetty asioiden kulku

http://www.liveleak.com/view?i=3c0_1441529938

Vai että Ruotsiin piti päästä ilmaiseen hammashoitoon.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Jossain vaiheessa elämääni en pystynyt katsomaan dokumentteja ja uutisia, kun siellä näytettiin Afrikasta nälkiintyneitä lapsia tai katulapsista Intiasta tai Haitista.

Totuus on se, että nämä lööpit myyvät! Niillä tehdään rahaa. Pahasti pelkään, että tämäkin kuva tekee hyvää salakuljettajien bisnekselle. Viesti on, että otetaan kiireesti lisää pakolaisia ja hyi, jotka olette erimieltä, hävetkää.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Tässä on uutisvirrasta katseltu kuvia sotaa pakenevista ihmisistä jo ennen Lindan syntymää. Ja vanhimmat tietysti muistavat sodan omakohtaisestikin.

Mutta ehkä Lindakin alkaa jossain vaiheessa lööppijournalismin sijaan pohtimaan kestäviä ratkaisuja näihin ongelmiin. Jos siis vanhetessaan viisastuu. Ymmärtää, että 99,5% maailman pakolaisongelmasta on muualla, kuin niissä harvoissa länsimaihin yrittävissä seikkailijanuorukaisissa ja/tai rikkaissa perheissä. Ja lakkaa samalla raiskaamasta helppoja tunteisiin vetoavia kuvia.

Tätähän me kaikki haluamme (vaikkei joulu juuri nyt olekaan). Koskettavia kuvia.
https://www.youtube.com/watch?v=S84RLgnz7Rs

Halpaa populismia aiheen tiimoilta on maailma nähnyt jo ihan kylliksi. Välillä oli jo hiljaisempaa, nyt twitter-instagram-ihku aikakauden kettutytöt ovat keksineet aihepiirin uudestaan. Kestävien ratkaisujen hakeminen antaa edelleenkin odottaa itseään.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ei muuten myy. Suomessa on kaksi lehteä (Ilta-Sanomat ja Iltalehti), joiden levikinedistämisessä käytetään lööppiä täysimääräisesti. Karmaiseva valokuva ei saa ihmistä ostamaan lehteä. Siis näitä lööppejä ei edes ole, koska ne eivät myisi.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Totta, Yle ei kysele, ovatko katselijat kiinnostuneita koko aiheesta, koska rahoitus pyörii heistä huolimatta.

Mutta jos tuo maahanmuutonedistämiskuva olisi julkaistu täällä Uudessa Suomessa, miten toimitus sitä olisi perustellut?

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Onko se tunteettomuutta, ettei välitä jos tuhansien kilometrien päässä ihmisiä, myös lapsia, kuolee? Eikö syyllisyys liity omiin valintoihin?

Jokainen länsimaalainen on syyllinen, mutta mihin?

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Koskettava uutiskuva konkretisoi ihmisen mielessä sodan raakuuksia ja mielettömyyttä, se saattaa vaikuttaa laajalti julkaistuna ja tunnettuna jopa historian kulkuun, toimintaa laukaisevana tai päätöksiä nopeuttavana tekijänä. Tehokkaimmillaan.

Minulla tulee väistämättä mieleen kuva joka itselleni symboloi Vietnamin sotaa. Alaston, itkevä, napalmin polttama tyttö juoksee turvaan.
Tässä linkki ja kertomus tytöstä ja samalla myös kuvan ottajasta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Phan_Thi_Kim_Phuc
Mainittakoon että viime vuonna kuollut suomalainen plastiikkakirurgi Aarne Rintala hoiti tätä tyttöä Saigonissa.

Presidentti Nixonin ensi reaktio tähän napalm-kuvaan oli epäily sen aitoudesta. Samaan tapaan on kuva kuolleesta Ayla-pojasta herättänyt polemiikkia, on mm. syyllistetty isää joka selvisi katastrofista hengissä. Tavallaan nämä reaktiot ovat luonnollisia, me emme haluaisi tietää, me haluaisimme istuttaa kuvan omaan totuuteemme, jollakin tavoin. Ja kysymykseksi jää, kuoliko pieni poika turhaan?

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Asia on juuri niin kuin Piepponen asian ilmaisi. Tämä kuvajournalismi - agitaatio ja propaganda, on vain saanut vuosien mittaan huvittavia piirteitä, Unicefin mannekiinit, nämä nälkää näkevät äidit, ovat meikoisen varakkaita ja joilla monilla on oma hyvin menestynyt kansainvälinen mainostoimisto.

Lapsi on tehokas väline kun sitä osaa käyttää.

Tarja Parkkila

Minulla tulee mieleen palestiinalaisten probaganda Gazan sodan ajoilta.

Video esitti pitkän rivin pressun alla olevia 'kuolleita', kun videointi loppui, joku sivullinen olikin vielä kuvannut kuinka tapahtui ruumiiden ylösnousemus, eli
ihmiset lähtivät pressun alta kävelemään.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ja tuohan sitten todistaakin, että kaikki Israelin toimet Palestiinassa ovat vain hyväksyttyjä?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

On se loppujen lopuksi surullista lukea näitä kommentteja, että propagandaa ym. Ei ole mitään näemmä jäljellä myötätunnosta osalla ihmisistä.

Täytyy toivoa vaan, että olette onnellisia oman itsenne kanssa.

T Piepponen

Ei vaan se on surullista, että te ruumiiskuvien äärellä tekopahoinvointia kokevat paremmat ihmiset tarvitsette sosiaalipornoa ymmärtääksenne, että kriiseissä kuollaan, ja ruumiita välineiksi syyllistämään niitä, jotka tajuavat vielä jostakin jotakin ilman luotuja tunnemyrskyjäkin.

Se on surullista. Parasta aivopesua on sellainen jonka kriittistä ilmaisijaa aletaan syyttämään jostakin - kuten antiempatiasta, epäinhimillisyydestä jne.

Käyttäjän HeikkiJokinen kuva
Heikki Jokinen

Kolmivuotias pikkupoika on kuollut pakolaistragedian uhrina. En koe tekopahoinvointia, minulla ei ole tunnemyrsky eikä minua ole aivopesty.
Olen surullinen ja järkyttynyt. Pystyn kuvittelemaan lapsen hädän ja vanhempien tuskan menetyksen johdosta. Se on ensisijainen reaktioni asiaan. Ei suinkaan se, että alkaisin piepposia syyllistämään.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #17

Maailmassa kuolee pakomatkalla 10 000 ihmistä vuosittain.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #17

"minulla ei ole tunnemyrsky"......."Olen surullinen ja järkyttynyt"

Koettakaa joskus ymmärtää jotakin.

Media luo kuvan, että me kaikki olemme syyllisiä tragediaan.

Jos sinä koet olevasi, niin minä en koe. Olen kyseiseen tragediaan t ä y s i n syytön.

Ruumiskuvin vaikuttaminen ja syyllistäminen olisi pysyvän koppihoidon arvoista sairautta terveessä maailmassa. Sairaassa se on hyve ja hieno keino ohjata ihmisiä.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen Vastaus kommenttiin #17

Jokinen; "Kolmivuotias pikkupoika on kuollut pakolaistragedian uhrina."
Väärin... Isä oli tulossa eurooppaan laitattamaan hampaat kuntoon jos Skynews kanavaa uskominen eilis-aamulta...

https://m.youtube.com/watch?v=QZUuoaq1MLM

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #55
Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Toi puhe paremmista ihmisistä kun on kyse yrityksestä puhua jostain mikä liittyy suomalaisen yhtenäiskulttuurin ja miksei eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin ihmisarvokysymyksistä on puhetta joka iskenee takaisin heitä päin jotka sitä käyttävät.
Kyllä mahdollisista kaksoisstandardeista tai mahdollisesta tunnemanipuloinnista tai mitä kulloinkin poliittisessa vastustajassa näkee tai on näkevinään voi ja pitää puhua mutta kun alkaa käyttää hyvää haukkumasanana niin sotkee kyllä oman tunnemaailmansa. Tässä on yksi hommaforumin tapa kastroida addiktinsa sillä että opettaa heille itsetuhoisia ilmaisutapoja.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #24

Voisitko ystävällisesti lakata yhdistämästä minua joukkiohin joihin en kuulu millään tavoin? Tai jos se ei ala maittamaan niin varaudu siihen, että minä alan suorittamaan vastaavaa virheellistä yhdistelyä sinun suuntaasi.

Parasta kaikessa on, että sinä väität kaikenlaista jonka sekä minä, että jopa asioita seuraavat viranomaiset tietävät vääriksi väitteiksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #27

Niiden joille ihmisarvo on universaali kutsuminen eli "haukkuminen" paremmiksi ihmisiksi tällä kertaa yhdisti sinut niihin jotka sitä tekevät.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #29

Eli jos sinä sanot koira, niin olet automaattisesti kennelin jäsen?

Lopetan heti hyökkäävän tyylini suuntaasi jos sinä edes yrität välttää yleistyksiä ja virheellisiä väitteitä. En kuulu m i h i n k ä ä n sidosryhmääjn/piiriin/sakkiin/remmiin.

Paremmaksi "haukkuminen" on vain helpoin tapa ilmaista sitä millaisena jotkut esiintyvät.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #31

No hauku vaan kaikessa uuniikkisuudessasi mutta muista että liikut ympäristössä jossa erilaiset hjaukkumistavat tarttuvat. Välillä sitten puhutaan haukkumistavoista mitä me molemmat nyt olemme tehneet. En koe sinua erityisen hyökkääväksi. Sinähän kommunikoit. Koen ...no en nyt sano keitä, koska muistin että sekin ärsyttää sinua mutta kuitenkin muunlaiset kuin sinä.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Eniten ihmettelen sitä,ettei kukaan vaadi aseidenvientikieltoa,rauhaanpakottamista,,yk;n väliintuloa,,,ei minkäänlaista ajatusta maajoukoista rauhoittamaan tilannetta koskien syyriaa ja libyaa esimerkiksi !

Käyttäjän HeikkiJokinen kuva
Heikki Jokinen

Kyllä tuo Tanskasen kommentti oli rimanalitus.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Lööppijournalismiblogiasi mielenkiintoisempaa olisi kuulla, että kuinka sinä ratkaisisit maailman pakolaisongelmat kestävällä tavalla ?

Ihmisten ahdingosta ja turvattomuudesta on kovin helppo viisastella täällä turvallisesti lämpimässä neljän seinän sisällä. Ja sitä aivot narikassa maailman päivittelyähän niin Suomessa kuin muualla Länsi-Euroopassa riittää. Itseasiassa, aina Amerikkaa myöten.

Jos haluat erottua joukosta eduksesi, rupeapa kirjoittelemasta kestävistä ratkaisuista tilanteeseen. Tiedät itsekin, että pakolaisista 99,5% on leireillä (ainakin Syyrian tapauksessa); ovat liian köyhiä ja/tai muuten vain surkeassa asemassa, ettei heillä ole nuorten seikkailijamiesten ja (paikallisissa mittapuissa) rikkaiden perheiden tavoin mitään mahdollisuuksia yrittää tänne Euroopan turvaan.

Pitäisikö länsimaiden puuttua Syyrian tilanteeseen ? Entäs Venäjän ? Mitä teemme Irakin kanssa: Pitäisikö maan hallinto ottaa länsimaiden haltuun ja rauhoittaa koviakin keinoja käyttäen. Entästä Afganistan ja Somalia ? Miksi myös Pakistanista lähdetään turvapaikkaa hakemaan pakolaisiksi ?

Nämä ovat asioita, joita ainakin osa meitä "koviksi" syytetyistä ja ehkäpä Euroopan maahanmuuttopolitiikkaa kritisoineet olemme saattaneet pähkäillä tosissaan jo useiden vuosien ajan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Bitit aikovat hakea 10000 pakolaista suoraan Syyrialaisten pakolaisleireiltä, tästä puhui Sipiläkin juuri televisiossa. Se olisi hyvä tapa vähentää salakuljetusta ja noita hukkumiskuolemiakin. Erittäin hyvä idea, jota sietää tutkia.

Silloinhan sieltä tulisi myös paljon naisia ja lapsia, joten olisi mielenkiintoista kuulla näiden kriitikoiden mielipide tällaiseen toimintaan, silloinhan ei tulisi pelkkiä nuoria miehiä.

Suomi voisi hyvin osallistua tuolaiseen toimintaan ja hakea suoraan pakolaisleireiltä ihmisiä tänne.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Kuulun varmaan monen silmissä kriitikoihin.

Eikun ruotsinlautan kokka Syyriaa (Turkkia) kohden vaan. Puolestani naisia, lapsia ja miehiä perheineen voidaan turvallisesti kuljettaa Suomeen vaikkapa 20 000 ihmistä. Ei se Suomea vielä kaada. Päinvastoin, pidemmällä juoksulla voi parantaa. Elintasomme ainakin aluksi hieman laskee, mutta kernaasti sen hinnan voimme maksaa.

Mutta ymmärräthän ad-hominem-Petteri Ritala, ettei ihmisten kuskaaminen maailman eikä edes Syyrian pakolaisongelmaa ratkaise ? Ainoastaan antaa alibin sinulle ja muille suomalaisille tuntea olonsa vähän paremmaksi. Kuinka olemme hienoja ihmisiä auttaessamme muita.

Siitäkin huolimatta ja tosissani ehdotan, että voisimme tosiaan lähettää laivoja hakemaan Syyriasta pakolaisia Suomeen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

En ole niin viisas, että väittäisin sen ratkaisevan ongelmat Syyriassa, enkä minä mitään hyvää oloa saa pakoliasvirrasta, omituinen käsitys tuokin.

Pakolaiskysymys ei ratkea näillä näkymin vuosikausiin, liikaa taistelevia osapuolia Syyriassa, On Usa, Venäjä, Assad, Isis, kapinalliset. Se loppuu vasta kun porukka kyllästyy tappamiseen.

Tu haku sieltä helpottaisi Euroopan painetta, ja rauhoittaisi tilannetta Etelä-Euroopan maissa.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Niin eihän tällainen kuolema nyt mukava asia ole.(Paitsi maapallon ja ilmaston kannalta.) Suru ja järkytys ei kuitenkaan asiaa ratkaise, pitää korjata tilanne lähtömaissa ja pyrkiä siihen, että paenneet ihmiset voivat palata kotiinsa.

Akuutin pakolaisongelman ratkaiseminen onkin lähinnä logistinen haaste, täräytetään kunnolla rahaa pakolaiskeskusten, -leirien, -kaupunkien, millä nimellä niitä kutsutaankaan, perustamiseksi lähialueilla. Kyllä insinööri hoitaa.

Euroopan ongelmahan on vääristynyt hössöttäjä-insinöörisuhde. Täällä itketään ja rekisteröidään ihmisiltä sormenjälkiä kun pitäisi toimia.

Kirsi Rosengrén

Minä olen noita hätääkärsivien/kuolleiden lasten kuvia nähnyt jo ainakin 35vuotta. Aina kun SPR halusi rahaa, laitettiin isovatsaisia kärpästen ympäröimiä lasten kuvia naaman eteen. Teki pahaa silloin ja tekee edelleen. Eniten tekee pahaa se, että jokaista kuvaa vastaan on tuhansia kärsiviä joista ei ole otettu kuvaa omiin tarkoituksiin. On aina hirvittänyt kun tietää, ettei kaikkia voi auttaa ja annettu apu on vääränlaista. Se vain ruokkii sitä, että noita kuvia saadaan lisää jotta saadaan lisää rahaa.

Rahaan ja omiin agendoihin tämä kaikki perustuu.

Tuonkin kuvan lapsen hukkuminen oli ihan turha ja sen aiheutti nämä suvaitsevaiset jotka ovat valmiita ottaan tänne kaikki kynnelle kykenevät. Tuokin lapsi oli jo turvassa Turkissa kunnes hänen isänsä kuuli, että pohjoismaissa/Euroopassa on ovet sepposen selällään ja tie ilmaiseen hammashoitoon on auki.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Islamilaista ja suomalaisluterilaista kulttuuria yhdistää hieman varauksellinen suhde kuvankäyttöön vedottaessa tunteisiin.
Katolilaisilla ja ortodokseilla ei ole visuaalisvierastusta,

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Juuri näin Rosengrén. Mutta ehkäpä näille suvakeille tämä järjenvastainen käytös on tapa painostaa Eurooppaa siihen, että joku menisi ja tekisi asialle jotain myös siellä lähtöalueella. Kun en ainakaan itse muuten voi heidän käytöstään ymmärtää.

Käyttäjän MikaNiemi kuva
Mika Niemi

Jotenkin tuntuu oudolta siirtää isot joukot ihmisiä Eurooppaan. Olisi naton ja sen jäsenmaiden pitänyt reakoida kansanmurhaan paikan päällä jo useita vuosia sitten. Tummia ihmisiä voisi saman tien siirtää tänne myös useita miljoonia, niin huonosti ovat asiat Afrikassa. Nyt länsimaat ovat kohta Isisin armoilla. Troijan hevonen on siirtynyt Eurooppaan humaritaarisen avun nimissä ja ihmiset ovat sinisilmäisiä ja valmiita antamaan turvapaikkoja. Apua pitää antaa, mutta toisilla keinoilla. Nyt tässä mallissa siirrämme sodan myös Eurooppaan ja omille kaduillemme.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ketä sinä siirtämisestä syytät, sodanjumala Marsiako.

Käyttäjän MikaNiemi kuva
Mika Niemi

Ihmisiä olisi pitänyt auttaa jo kauan sitten. Syy on itse asiassa lähinnä länsimaiden. Toimettomien poliitikkojen ja armeijoiden saamattomuuden. Sota olisi pitänyt lopettaa voimatoimin jo kauan sitten. Ihmishenkiä olisi säästynyt ja paljon.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #35

Huvikseenko ne siellä sotivat?

Käyttäjän MikaNiemi kuva
Mika Niemi Vastaus kommenttiin #37

Kyllä syyt tiedetään. Valtataistelu jne. Yleensä siis raha ja uskonto. Asiaa pitää ajatella suuremmassa mittakaavassa. Haluatko sodan kaduillemme, kuten Ruotsissa on käynyt. Käsikranaatit lentelee ja se on vasta alkusoittoa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #43

Ja länsimaiden pitäisi sitten lopettaa tuo valtataistelu - ja ottaa valta alueella???

Käyttäjän MikaNiemi kuva
Mika Niemi Vastaus kommenttiin #47

Tämä olisi pitänyt tehdä jo silloin kun sota alkoi. Nyt tilanne on tietysti vaikeampi arvioida. Voi olla myöhäistä. Mutta se sitten tarkoittaa sitä, että Syyriaan on turha odottaa pakolaisten palaavan. Hirmuhallitsija ja hänen armeijansa jatkaa tyranniaa ja kylvää kuolemaa. Ja sitä saadaan sitten seurata jatkossakin. Kumpi parempi? Olen sitä mieltä, että myös Pohjois-Korean oma Hitler olisi kaadettava ihmisyyden nimissä. Vai onko oikein että 2015 on edelleen olemassa Hitler ja joukkomurhat?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... miksi vasta nyt? ""

Kannattaisi tosiaan ajatella paremmin läpi tuo taustalle sijoittuva aikajatkumo ja se mitä siellä on lähihistoriassa ja pitemmälläkin perspektiivillä tapahtumassa. Ei se nimittäin ole sattumaa, että elämme koko ajan vahvempia efektielämyksiä tyrkyttävän tiedonvälityksen maailmassa.

Esimerkiksi televisiossamme suosituin ohjelma on ollut toinen toistaan ällöttävämpiä ekstriimielämyksiä tarjoillut Madventures-elämysmatkasarja, eikä varmasti ole sattumaa, että sama tekijäporukka on siirtynyt nyt tarjoilemaan tylsämielisille sohvaperunoille suunnattuja rajuja dokumenttifilmejä.

Kannattaa tosiaan kysyä miksi ajassamme todellisuusefektit ovat yhä enemmän muuttumassa totuudellisuusefekteiksi.

Ei se suinkaan kerro siitä että olisimme jotenkin "heräämässä" parempaan tietoisuuteen, vaan se kertoo jostain pikemminkin päinvastaisesta. Kykymme kokonaisvaltaiseen ajatteluun ja asiahallintaan ovat katoamassa, ja jäljelle jää vain samanlaista efektihakuista hedonismia joka eurooppalaisessa historiassa oli elämänmenolle ja sirkushuveille leimaa-antavaa Rooman valtakunnan hajoamisen aikoina.

Nämä ovat tietysti hieman falskeja historiallisia rinnastuksia. Nyt ollaan kuitenkin tekemisissä samanlaisten, isomman koko- ja kertaluokan ilmiöiden kanssa kuin mitä oli Euroopan vajoaminen keskiajan regressioon.

Eurooppalaista uutta aikaa hallinnut historiallinen dynamiikka on nyt hajoamassa. Näemme ympärillämme tämän hajoamisen tuottamia ilmiöitä. Esimerkiksi EU itsessään -- noin niinkuin eurooppalaisen uuden ajan historiallisen dynamiikan kannalta -- on hajoamisilmiö.

Uudella ajalla syntyneen ja vahvistuneen individualismin yhteisöprojektioina syntyneet kansallisvaltiot ja niissä hallitusmuotona toiminut edustuksellinen demokratia merkitsivät huippua ja lakipistettä niille paradigmaattisille tekijöille, jotka eurooppalaisesta ajattelusta tekivät jotain ainutlaatuista. Nyt nuo voimat ovat auttamattomasti hajoamassa.

EU kasvavine demokratiavajeineen ja yhteisvaluutta euro täysin reaalimaailmasta irronneine imaginaarisine raha-arvonmuodostusfantasioineen ovat tämän hajoamisen oheisilmiöitä.

Kysymys kannattaisi asettaa koskemaan historiallista Eurooppaa. Siis sitä maailmanhistoriallisesti ihmiskunnan tähän mennessä merkittävintä ajatushistoriallista ajanjaksoa, joka parina viime vuosisatana on tuottanut maailmaan ja ihmisen elinehtoihin muutoksen, joka on tuhatkertainen koko ihmiskunnan historian aiemman miljoonan vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen yhteensä.

Ja se Eurooppa on nyt hajoamassa. Se hajoaa sisältäkäsin koska sen omat dynaamiset voimat ovat ehtymässä, mutta käytännössä sen tulee hajoittamaan kehittymättömistä maista, esp. Afrikasta kasvava ja valtaviin mittasuhteisiin paisuva kansainvaellus.

Se mitä nyt näemme on vasta alkusoittoa. Afrikassa on nyt yli miljardi ihmistä ja yhä räjähdysmäisesti kasvava väestö. Tämän vuosisadan mittaan sen on pelätty kasvavan yli neljään miljardiin, joista ihmisvirrat Eurooppaan kasvavat tällä vuosisadalla miljardiluokkaan. Tulemme siis näkemään vielä satojatuhansia rannoille huuhtoutuneita hukkuneita lapsia. Toivottavasti jokainen niistä nostattaa samanlaisen kauhistelun.

Eurooppa ei tule tästä vuosisadasta selviämään. Euroopan edellytykset nimittäin ovat monella tavalla aivan erityisen heikot -- takanamme on oma kehittyneisyytemme, josta emme pystyneet pitämään kiinni. Kaikessa vahvuudessaan eurooppalainen sivistys on hyvin hienojen, ohuiden ajattelulankojen varaan ripustettua.

Hajoavissa kansallisvaltioissa yhteisyydentuntojen sidoslangat ovat yhtä heikot kuin mitä eurooppalainen ajattelu on nimenomaan todellisuus- ja asiahallinnallisena ajatteluna ollut vahvaa ja vaikuttavaa. Vanhat eurooppalaiset yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, ja sosiaalisen hajoamisen tulee täydentämään täysin ryhmädynamiikaltaan vastakkaisten kulttuurien maahantunkeutuminen.

Sitä kulttuurista hajoamista emme tule kestämään. Aineellinen vauraus ei tee Euroopasta yhtään vahvempaa, päinvastoin. Tämä meidän pitäisi ajatella läpi ja ymmärtää: koko aineellinen vaurautemme perustuu tiedolliseen ajatteluun, jolla on ollut omat historialliset ehtonsa. Ne ehdot olemme nyt menettämässä, ja kansainvaellukset kehittymättömistä kulttuureista tulevat vain täydellistämään tämän häviön.

Eivät lopulta myöskään tule selviämään ne jotka tänne jatkuvasti kasvavin massoin tulevat pyrkimään.

Jokseenkin kaikki tätä alkavaa kansainvaellusta koskevat mielikuvamme ovat totaalisesti harhaisia. Käpertyminen päiväkohtaiseen mukamas "akuuttiin" kriisiin kertoo karmealla tavalla siitä miten silmät pystytään ummistamaan siltä mistä tosiasiassa on kyse. "Kansalaiskeskustelun" sävy on kuin mutasarjan paikallisottelussa. Meneillään olevan ylinkansoituskriisin mittasuhteista ei ihmisillä ole mitään tajua.

Meillä on mm. entinen presidentti, joka uskoo että kansainvaelluksista selvitään jos "jokainen suomalainen kutsuu yhden maahanmuuttajan kotiinsa ja tarjoaa kahvit". Ja nykyinen presidentti joka osaa ympäripyöritellä ja varoa asettamasta sanojaan niin että ne saisivat jotain sisältöä. Ja nykyinen pääministeri joka kuvittelee että oman kodin tarjoaminen maahantunkeutujien käyttöön on suurta humanismia.

Yksi syypää täydelliseen mittasuhteiden ymmärtämättömyyteemme on media, joka on vuosikaudet manipuloinut "maahanmuuttokeskustelua" ja suunnannut mielenkiinnon "humanistisiin" kysymyksiin -- ikään kuin kysymys olisi vain arvovalinnoista ja asennetason ongelmista. Medialle riittävät räikeät todellisuusefektit joista kohunnostatuksen myötä kasvaa totuudellisuusefektejä, kuten nyt paljon julkisuudessa olleesta hukkuneen pikkupojan valokuvasta.

Tuossa lisää:

http://alkonkassalla.blogspot.fi/2015/09/perikadon...

Käyttäjän MikaNiemi kuva
Mika Niemi

Asiaa. Emme selviä tästä tai siis lapsemme ja lapsenlapsemme ei selviä. Surullista.

Hannu Tanskanen

Naivuudella ei liene ylärajaa. Ihmettelen todella, että tuon "hukkuneen pojan" hyväkuntoisen näköinen "isä" toteaa vain, että molemmat lapset ja vaimo hukkui ja nyt ne on haudattu Syyriaan, mites ne sinne ykskaks pääsi (?).

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nuivuudella ei lie alarajaa. Eiköhän ihmiset kerännyt rahaa.

Hannu Tanskanen

Tai sitten ei ruumiita ollutkaan, vain tarina.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Onko jotenkin raskauttavaa, jos pakolainen on "hyväkuntoisen näköinen"?

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"Pakolainen" on varmaankin siksi varsin hyväkuntoisen näköinen, koska hän viimeiset kolme vuotta asunut ja työskennellyt Turkissa parturina. Tarina kuvan takaa ei aivan vastaa sitä mielikuvaa joka tapauksesta on annettu, sillä mehän ajattelimme, että nämä pakenivat sodan kauhuja ja olivat siksi valmiita epätoivoisiin tekoihin. Mies on nimeltään Kurdi ja hänen siskonsa asuu Kanadassa.

"Ms. Kurdi, speaking Thursday in a Vancouver suburb, said that their father, still in Syria, had suggested Abdullah go to Europe to get his damaged teeth fixed and find a way to help his family leave Turkey. She said she began wiring her brother money three weeks ago, in €1,000 ($1,100) amounts, to help pay for the trip."

http://www.wsj.com/articles/image-of-syrian-boy-wa...

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Tuo pojan kuva on yksi kuvasarjasta,johon kuuluuvat myös mm.kuva pikkutytöstä jne.sieltä löytyy myös muitakin kuvia samasta aiheesta.Maailmalla ovat varoitelleet noista kuvista,niitä levittää kaveri,joka näemmä työkseen niitä tehtailee.Kenen toimesta,siinäpä kysymys..

Nyt ei olekkaan taas vaihteeksi huostabisnes omine lapsikuvineen ollut esillä,mainoslauseissa sanottiin:anna rahaa lapsille,"jotka eivät voi asua kotonaan"SOS-lapsikylät ynm.jotka on alunperin tarkoitettu afrikan ynm.kehitysmaiden ja sodan jaloissa oleville lapsille,rantautuivat suomeen.Hämäräksi on jäänyt vaan se,koska suomesta on tullut kehitysmaa?

Nuo pelastakaa lapset ry ynm.joka on myös alunperin lapsille jotka ovat orpoja,uhka sodasta,vanhempien ja sukulaisten menetyksestä johtuva avun tarve,nälänhätä jne.ovat suomessa keränneet ja keräävät rahaa näillä keinoilla.TV:ssä ja netissä on satoja firmoja joissa mainostaminen perustuu samaan tyyliin.
Kuvissa tosiaankin on lapsia "ryysyissä"ja nälkää näkevien näköisiä.Tosin sillä erotuksella,että näiden firmojen lapset otetaan suomalaisista perheistä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Foliohattu päähän, salaliitot jyllää, mitäs kuolleista juu.

Hannu Tanskanen

Tähän ikään tulee kyyniseksi tällaiselle kuvajournalismille. Uskoni Punaiseen Ristiin meni kun näin videonpätkän jossa Gazassa joukko rasvaisesti hymyileviä arabeja lastasi Katjusha-raketteja punaisen ristin tunnuksi varustetusta ambulanssista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kokkoargumentti. Tällä palstalla on Kokkoniminen joka aina uudestaan 'voisi äänestää persuja' kun haluaa levittää persuptopagandaa ikään kuin neitraalilta taholta.
Hannu KAIKKI tietää että äärioikeistossa on ja kymmeniä vuosia kampanjoitu punaista ristiä vastaan, niin Unkarissa, Ruotsissa ja Suomessakin.
Sinun 'uskosi punaiseen ristiin meni' on hommalaisten helmasyntiä numero 1. Kanssaleskustelijoiden aliarvioiminen.

Hannu Tanskanen

Minä poistun nyt tästä keskustelusta enkä palaa aiheeseen muuallakaan, Muistakaa mitä Raamattu sanoo tekohurskaista. Ai niin, mutta eihän MEIDÄN uskontomme enää ole muodissa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Jos viittaat kristinuskoon niin se on ehkä sinun uskontosi, ei onneksi meidän kaikkien muiden suomalaisten. Tämä ei sinällään yllätä, että kristityt Tanskanen, Suuronen ja heidän "kristillissosiaaliset" perussuomalaiset ja kristillisdemokraattiset kaverinsa ovat etunenässä vastustamassa lähimmäisten auttamista, kun kyse on vääräuskoisista.

Tämän kaltaiset keskustelut ja episodit jollain lailla karsivat jyvät akanoista; ketkä oikeasti rakastavat lähimmäisiään ja kenen kyky ei riitä koko jutun ymmärtämiseen, mistä edes kohkataan. Onneksi sentään edes arkkipiispa vielä osoittaa inhimillisyyttä. Joistain kristityistä sitä sentään vielä löytyy.

Harri Immonen

Kysyisin esimerkiksi Siniltä ja miksei Lindalta itseltään, että mihin vedätte rajan, kuinka paljon elintasopakolaisia Suomi on 'velvoitettu' ottamaan? Nyt on kiistatonta näyttöä pitkin eurooppaa, että merkittävä osa tästä porukasta etsii parempaa elämää, ja kieltäytyy paikka paikoin tarjotusta avusta. Hätää kärsiviä ihmisiä on luonnollisesti myös paljon.

Jos vastaatte, että viranomaiset hoitavat erottelun, niin pahimmiillaan asiattomat turvapaikanhakijat saattavat nauttia silti kaksi vuotta täyttä ylläpitoa ennen käännytystä. Eli kun syyllistätte täysin rinnoin ihmisiä jotka kantavat huolta Suomesta, niin ei sekään kovin järkevää puhetta ole.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Ei ollut tarkoitus syyllistää ketään.
Rajanveto on todella vaikeaa. Suoraan sanottuna: en tiedä. Jonkun viisaamman pitäisi varmaan tehdä laskelmia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Myötäilen Lindan vastausta sillä lisäyksellä että jos joukossa on joku varakkaampi niin se ei pitkässä juoksussa häiritse koska silloin hänellä on jo enemmän koulutusta ja muodollista tietoa eurooppalaisuudesta jne. Kotiutuminen sujuu varakkaalta luultavasti nopeammin koska kuten arvailin eurooppalaisuus ei ole tuntematonta hänelle.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Kysyin sisäministeriöstä, missä he näkevät, että on Suomen kantokyky turvapaikanhakijoiden määrässä. Tässä vastaus:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112054-mika-suomen...

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Kysyin sisäministeriöstä, missä he näkevät, että on Suomen kantokyky turvapaikanhakijoiden määrässä. Tässä vastaus:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112054-mika-suomen...

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

L.P;" Ensimmäinen reaktioni kuvasta tehdystä uutisista oli, että on vastenmielistä mässäillä lapsen kuolemalla tällä tavalla mediassa,"

Olisi kannattanut uskoa sitä eka mielikuvaa ja jättää tämäkin kirjoitus julkaisematta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On erinomainen asia, ettei Suomessa kesällä uima-altaisiin ja kylpytynnyreihin hukkuneista pikkulapsista julkaistu kuvia mediassa.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Tuo on käynyt itsellänikin mielessä.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

EU voisi hyvin puuttua Libyan tilanteseen, sillä siellä sen ei tarvitsisi kiistää Venäjän eikä USAn intressejä, toisin kuin Syyriassa.

Mutta helpompi bongailla punanuttuisista tyttöjä aalloilta ja muita tunteisiin vetoavia kuvauskohteita. Näin ei tarvitse tehdä mitääm aktiivista, vaan voi syyllistää kaikki ne, jotka eivät suostu passivoitavaksi.

Ai niin, melkein unohdin. Olen rasisti.

Toimituksen poiminnat