lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Äänioikeus

Mitä meidän pitää tehdä vaalidemokratian lisäämiseksi?

​Suomessa on yleinen, yhtäläinen ja suhteellinen vaalitapa.

Paitsi että ei ole.

Ei läheskään.

Suomessa ei ole yleinen äänioikeus. Äänioikeus puuttuu juuri niiltä, joiden elämään kaikkein enemmän ja pitkäaikaisemmin vaikuttavat ne päätökset, joita vaaleissa valittavat kansanedustajat tekevät tai jättävät tekemättä.

Äänioikeus puuttuu 0 - 17 -vuotiailta.

Kaikilla muilla, siis 18 - noin 110 -vuotiailla se on.

Sanomme, että jokaisen ääni on arvokas ja huomioidaan.

Äänioikeusikäraja on liian alhainen

Äänioikeusikäraja on, niin kuin tiedetään ja taas ylihuomenna konkreettisesti koetaan, Suomessa 18 vuotta. Niin se on useimmissa muissakin maissa. Se on samalla yleensä myös täysi-ikäisyysraja. Ajoitan tämän kirjoituksen tahallani juuri eduskuntavaalien edelle.

Silloin tällöin, oikeastaan aika useinkin näkyy julkisuudessa ehdotuksia, jopa vaatimuksia äänioikeusikärajan alentamisesta. Jotkut haluaisivat sen 16 vuoteen kaikissa vaaleissa, jotkut muut ainakin kunnallisvaaleissa. Kaikilla heillä on kauniilta kuulostavia perusteluja kannalleen. Minua ne eivät kuitenkaan vakuuta.

Vallan vahtikoirasta räksyttäväksi piskiksi

 

(Sori toi otsikko te oikeat sekaroituiset koirat, joita piskeiksi kutsutaan, te ootte ihania!)

 

Kun media tekee jutun eduskuntaan pyrkivien rikossyytteistä, niin syytä olisi kertoa mihin tuomioihin syytteet ovat johtaneet ja keitä nämä tuomitut ovat.

Syytehän ei johda aina tuomioon.

 

Kun julkaisee jutun, jossa kerrotaan jonkin puolueen syytettyjen määrä mutta ei kerrota keitä nämä syytetyt ovat, langetetaan syyllisyyden epäily kaikkien sen puolueen ehdokkaiden päälle.

 

Vaalirauha on sinun rauhasi

Suomalainen vaalirauha on tähän asti ollut suomalaisen sivistysvaltion itsestään selvä perinne ja kansallisen ylpeyden aihe. Sitä on tultu tänne ihmettelemään kauempaakin. Viime aikaiset lieveilmiöt eduskuntavaalien ympärillä saavat kysymään eikö tämä perinne kiinnosta enää kaikkia. 

Itsenäisyyspäivän kättely- ja ministerilistat

Näin itsenäisyyspäivänä on mielenkiintoista käydä läpi sadan vuoden takaisia tapahtumia. Ne osoittavat, miten suuria muutoksia Suomessa tapahtui runsaan vuoden aikana:

# 6.12.1917 itsenäisyysjulistus.

# 31.12.1917 itsenäisyystunnustus Leninin Venäjältä.

Suomi selvisi hetkessä Venäjän kotkan kynsistä ja 1918:n kauhuista

Kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Antti Häkkänen kirjoittavat Helsingin Sanomissa 3.12., miten demokratia pelasti Suomen vuonna 1918. Joulukuun 4. päivänä tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomen kunnissa pidettiin yleiseltä ja yhtäläiseltä pohjalta demokraattiset vaalit.

   Se tuntuu uskomattomalta, kun ajatellaan, mitä Suomessa oli tapahtunut samana vuonna. Mutta kyllä kai ministerit ovat tarkistaneet faktat.

Suomi selvisi hetkessä Venäjän kotkan kynsistä ja 1918:n kauhuista

Kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Antti Häkkänen kirjoittavat Helsingin Sanomissa 3.12., miten demokratia pelasti Suomen vuonna 1918. Joulukuun 4. päivänä tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomen kunnissa pidettiin yleiseltä ja yhtäläiseltä pohjalta demokraattiset vaalit.

   Se tuntuu uskomattomalta, kun ajatellaan, mitä Suomessa oli tapahtunut samana vuonna. Mutta kyllä kai ministerit ovat tarkistaneet faktat.

Venäjä ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta – Suomenkaan ei pitäisi

# On taas ryhdytty keskustelemaan siitä, onko oikein kieltää puolustusvoimien tehtävät Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisilta niin kuin puolustusministeri Jussi Niinistö (Sin.) esittää.  Sisäministeri Kai Mykkänen (Kok.) tuntuu olevan toista mieltä.

Äänestäjiltä on riistetty vapaa äänioikeus ja media ei siihen puutu?

Vaaleissa äänestäminen ei ole ollut enää vuosikymmeniin vapaata, vaikka vaaleja pidetään vapaiden kansalaisten enemmistön päätöksenä tulevasta kunnallis-, maakunta- tai valtakunnanpolitiikasta. 

Kerron tässä järkyttävän esimerkin siitä, että äänestäjät eivät uskalla käyttää omaa äänioikeuttaan vapaasti lain suomalla tavalla: 

Äänioikeus 15-vuotiaille?

Vihreät esittää kesäkuun puoluekokouksen hyväksyttäväksi mm. äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajan laskemista kaikissa vaaleissa 15 vuoteen.

Nuorten ja lasten joukossa Vihreiden kannatus on suurta, usein ovat mittauksissa ja äänestyksissä nuorimmissa ikäryhmissä kannatetuin puolue. Kaikista vanhimmissa ikäryhmissä Vihreiden kannatus on hyvin pientä. Vihreät saisivat tällä muutoksella itselleen suuremman kannatusosuuden SDP:n kärsiessä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä