lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallinta

Vihollisuuksien päivät ja rakkautta käskystä

Sota on äärimmäisin keino herättää mielikuvitusta - se on harhaisen päätelmä totuudesta, jossa täydellisesti sivuutettiin tulkitsija, joka ei kyennyt sovittamaan keinotekoisia todellisuuksia. Eikä ihminen luontaisena olentona ole koskaan onnistunut luomaan jotain niin syvästi elonvastaista, kuin järjestäytynyt yhteiskunta kitkemässä juuriltaan itse luontoa.

Pelon pitkät perinteet ja veriset valtakunnat

Pelolla hallitsemisella ihmisyhteisöissä on pitkät perinteet ja siksi kauhun tasapaino on pitkittynyt vuosituhansien aikana keinoksi pitää yllä näennäistä järjestystä, mutta samalla aiheutetaan valtataisteluita, väkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Olemassa olevat valta - ja voimarakenteet oikeusjärjestelmän ohella pitävät huolta siitä, että ihmisen luontainen sisäinen järjestys ei koskaan saavuta itseohjautuvuuden tilaa, vaan on aina riippuvainen ulkoisista säädöksistä sekä lainalaisuuksista.

Onko tehokkuuskoneet viritetty oikein?

Tämä bloggaus jatkaa osaltaan jo edellisessä kirjoituksessa aloittamaani tehokkuuskeskustelua. Muutetaan kuitenkin hieman näkökulmaa. Peruutetaan kauemmaksi ja tarkastellaan työelämää lintuperspektiivistä, siten että näemme paljon pieniä työläisiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä