*

lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsiköyhyys

Lapsiköyhyys on Suomen häpeäpilkku

Suomen juhlavuonna on häpeällistä, että yli 100 000 lasta elää köyhyydessä. 

Jos laskentaan otetaan mukaan ns laskennalliset asuntotuotot köyhyydessä elää 12% kaikista lapsista (132 000 lasta)

Onneksi meillä köyhätkään lapset eivät joudu asumaan yksin - vielä. Jokainen köyhä lapsi joutuu kuitenkin elättämään perhettään. Tämä siksi, että lapsilisät pienentävät määrällään perustoimeentulotukea ja jopa estävät harkinnanvaraisen tuen saannin.

Mikä on tärkeää?

Tapasin juttukeikalla nuoren naisen, joka puhkesi kyyneliin. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Hän oli onnesta shokissa. Harvoin edes toimittajan työssä pääsee näkemään näin tunteikasta reaktiota.

Kokoomus huolestui köyhien lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista

Kokoomuksen yhdeksi keskeisimmäksi teemaksi tulevissa kuntavaaleissa on noussut niin kutsuttu harrastustakuu. Harrastustakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle taustasta riippumatta vähintään yksi harrastus. Kipinä tähän kamppanjaan lähti viime syyskuussa,  kun kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo puhui puolueelleen suomalaisten lapsiperheiden pahoinvoinnista.

Vauvavaje vaivaa

Suomen syntyvyys on alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun nälkävuosien! Tilastokeskuksen viesti oli varsin pysäyttävä. Syntyvyys on laskenut Suomessa jo viisi vuotta peräkkäin: lapsia halutaan entistä vähemmän ja lastenhankintaa lykätään. Suomi kuului vielä vuosituhannen vaihteessa korkean syntyvyyden maihin Euroopassa, mutta ei enää. Tilastokeskuksen Matti Saari kertoi tilanteen muistuttavan paljolti 70-luvun alkua, jolloin silloinkin syntyvyys oli laskenut monta vuotta. Kuitenkin tuolloin päättäjät reagoivat tilanteeseen ja perhepoliittisia tukia lisättiin.

Downshiftaaminen ja arvokeskustelu ovat luokkataistelua

Laitan tämän kirjoitukseni myös tänne usariin:

Kansan äänen vaalinumero (2a/2015) on ilmestynyt.

Kirjoitin siihen seuraavan tekstin:

Downshiftaaminen ja arvokeskustelu ovat luokkataistelua

Lue lehtileike klikkaamalla tästä.

Lukemisen iloa!
 

Olen Kansan äänen porukalle läheisen Itsenäisyyspuolueen (IPU) ehdokkaana nyt eduskuntavaaleissa (2015) Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Numeroni on 105.

Valtakunnan kahtiajakautuminen tulee estää!

Tuoreet vertailut (Legatum-instituutti, Newsweek) puhuvat siitä, miten Suomi on edelleenkin yksi maailman parhaimpia maita elää. Parhaimmillaan voidaan sanoa, että meillä on hyvä terveydenhoito- ja koulutusjärjestelmä, alhainen korruptio oikeusjärjestelmässä ja huolimatta median kohu-uutisista - varmasti suurin osa virkamiehistä ja päättäjistä haluaa vilpittömästi toimia yhteiskuntamme parhaaksi.

KÄ: Suomalaisesta lapsiköyhyydestä

Laitan linkin tähän lehtileikkeeseen myös tänne usariin:

Kansan äänen numero 1/2015 on ilmestynyt.

Siinä on ilmestynyt seuraava kirjoitukseni:

Suomalaisesta lapsiköyhyydestä

Lue lehtileike klikkaamalla tästä.

Lukemisen iloa!

 

Selvennys 19.3.2015:

Olen ipun ehdokkaana Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Asun siis Vaasassa.

 

Tarkennus: Sijoitusmäärissä on huomioitu myös avohuollon sijoitukset (eivät vain huostaanotot)

Suomalaisesta lapsiköyhyydestä

Lähetin seuraavaan Kansan äänen (nro 1/2015) alla olevan kirjoituksen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä