lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Perhevapaat

Perhevapaauudistus - Lisää vapautta, vähemmän kiintiöitä

Viime vuosina jokaisen puolueen ohjelmiin on noussut esitys perhevapaiden uudistamisesta, mallien vaihdellessa laidasta laitaan. Perhevapaata pidetään nykyään virheellisesti vanhemmille myönnettävänä etuisuutena, vaikka sen pohjimmainen tarkoitus pitäisi olla lapsen edun takaaminen.

Tositarinoita suomalaisesta työelämästä

Markku on ollut töissä kuljettajana 29 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Hän toimii kuljettajana täysin itsenäisesti ja hänen työaikansa on 30 tuntia viikossa. Markku saa korvausta tehdystä työstä 250 euroa kuussa ja hänen vuokransa kaupungilla on 750 euroa kuukaudessa. Markulla on lievä kehitysvamma, jota ulkopuolinen ei edes huomaa. Vammansa takia, häntä ei palkata työsuhteeseen, vaan hän on niin sanotulla avotyösopimuksella. Markku on yritykselle tuottava työntekijä siinä, missä hänen työkaverinsakin. Markku on huolissaan tulevaisuudestaan.

Lapset ovat yhteisiä, joten kustannustenkin pitäisi olla

Tänään on se päivä vuodesta: naistenpäivä, jolloin jaetaan ruusuja ja suklaata. Ne lämmittävät hetken, mutta paljon enemmän lämmittäisivät teot, jotka vievät tasa-arvo eteenpäin. Sellainen olisi ollut perhevapaajärjestelmän uudistaminen, joka nykyiseltä hallitukselta jäi surkeasti lähtökuoppiinsa.

Yrittäjä ja sen perhe

Eilen isänpäivänä silmiin osui artikkeli, jossa muuan tunnettu mies kertoi feminismistään. Jutussa kävi muun muassa ilmi, että hänen perheessään vaimo on ottanut päävastuun lapsista ja pitänyt perhevapaat, koska miehen on yrittäjänä kovin vaikea irrottaa aikaa perheelle.

Itselläni lähti juuri käyntiin kolmastoista vuosi yrittäjänä. Olen tänä aikana synnyttänyt kaksi lasta ja muutama vuosi sitten kuvioihin tuli mukaan vielä bonuslapsi. Minun on hyvin vaikea jakaa tuota käsitystä yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen mahdottomuudesta.

Perinteiset arvot perhepolitiikkaan

Perhevapaiden uudistaminen on puhuttanut viime aikoina, aivan aiheesta. Niin työllisyyttä kuin syntyvyyttäkin on tarpeen saada kasvatettua maassamme. Ikäluokat pienenevät, väestö ikääntyy ja tätä vauhtia olemme ongelmissa tulevaisuudessa. Kuitenkaan tämän ratkaisuksi esitetyt keinot eivät ole vakuuttaneet.

Perhevapaauudistus ei voi odottaa

Ministeri Saarikon ilmoitus perhevapaauudistuksen kaatumisesta ja pääministerin myöhempi ilmoitus, että asiaa käsitellään hallitustriossa uudelleen, on osoitus ristiriidoista hallitustyöskentelyssä. Rakenteellisten uudistusten tekeminen näyttää olevan kovin kivuliasta nykyiselle hallitukselle.

Sosialidemokraateille tärkeä syyskausi

Galluptulokset ovat näyttäneet runsaan kuukauden ajan opposition henkisen johtajuuden siirtyneen Vihreille sekä sen, että Kokoomus on kyennyt hallitusasemastaan huolimatta pitämään kiinni kannatuksestaan, todennäköisesti siksi, että se on saamassa tai saanut tarpeeksi omille kannattajilleen tärkeitä lakihankkeita läpi. Mikä siis vastaavasti on voinut mennä sosialidemokraateilta pieleen?

Syntyvyys laskee, missä vika?

Viimeaikainen keskustelu päivähoito-oikeuden maksuttomuudesta ja  varhaiskasvatuksen mahdollistamisesta ilmaisena 3-vuotiaasta eteenpäin, on noussut vaalidebattien keskiöön.

Kotihoidontuen jatkuminen sekä perhevapaiden jakaminen molempien vanhempien kesken, on myöskin nostanut puolueiden puheenjohtajien keskuudessa hermostuneisuutta.

Sellaista sanojen viidakkoveistä, joka toisaalta herättää miettimään, onko lapset otettu pelinappuloiksi vaalivoiton turvaamisessa. Sen sijaan ei lainkaan keskustella siitä, miksi syntyvyys alenee vuosi vuodelta.

Perhevapaissa ei ole enää syytä isä- ja äitikiintiöille

Viimeistään nyt, eli sukupuolineutraalin avioliittolain astuttua voimaan, on kai myös lasten vanhemmille osoitetuissa tuissa aika luopua sukupuolisidonnaisista tukimuodoista. Perheessähän ei tarvitse olla äitiä, jotta siellä olisi lapsi. Äitiysrahan kesto on nykyisin 105 arkipäivää, isyysrahan taas 54 arkipäivää. Olisiko esimerkiksi tasajako 75/75 vanhempien kesken (sukupuolittamatta) oikeudenmukaisempi? Vanhempainvapaiden osalta korjausliike on helpompi.

Päiväkodissakin päästävä syliin - Päivähoito perhevapaauudistuksen panttivankina

Naistenpäivä näkyi hienosti Helsingin sanomien mielipiteissä. Luetuimmaksi on noussut aiheellinen pohdinta lastentarhanopettajien palkkauksesta. Vähemmän yllättäen vähiten on kiinnostanut perheiden valinnanvapautta puolustava kirjoitus. Koska ensimmäinen vaaliteemani on "Päiväkodissakin on päästävä syliin", osui omiin silmiin ensimmäiseksi väsyneen lastentarhanopettajan kirjoitus "En voi tarjota syliä, joka lohduttaisi – päiväkodissani ei ole tarpeeksi henkilökuntaa edes perustarpeiden hoitamiseen". 

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä