lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Raideliikenne

3BT - turistien ja maalaisten ratikka

Vanha kolmosen ratikkalinja oli erityiseti turistien suosiossa, kuulutuksineen päivineen. Antoi oivan kiertoajelun  pääkaupunkimme nähtävyyksistä yhden lipun hinnalla. Sittemmin pienempien linjamuutoksien takia se hajoitettiin kahteen numeroon (2 & 3), mutta periaate pysyi samana. 

Nyt kaikki traditiot murretaan. Katso oheista linjakarttaa, joka astuu voimaan ensi viikolla. 

Tottumattonta voin johdattaa läpi viidakon:
Periaate on, että yksi ratikka kiertää puolitoista kertaa kantakaupungin ympäri ja käyttää siihen puolitoista tuntia.

Jäämeren rata – nyt

Jäämeren radasta on puhuttu jo sata vuotta. Nyt olisi jo korkea aika ryhtyä sanoista tekoihin. Yle uutisoi hiljattain, että Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo käsitellä Jäämeren ratahanketta yhdessä Helsinki-Tallinna-tunnelin kanssa. Hyvä näin!

 

Tiederatikkaa ei tulisi rakentaa

Törmäsin opiskeluni aloittaessa tällaiseen projektiin kuin Tiederatikka. Sitä mainostettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumissa opiskelijakuntien yhteisenä kaupunkivaikuttamisen projektina. Kuvittelin Tiederatikan olevan joku tiedetempaus, jossa tiedettä tuodaan raitiovaunuihin, esimerkiksi teemaviikon yhteydessä. No tämä oli jotain aivan muuta.

 

HSL:n vyöhykemalli edustaa urautunutta ajattelua

HSL:n vuonna 2017 voimaan tulevat maksuvyöhykkeet eivät korjaa tariffijärjestelmästä kuin yhden merkittävän  valuvian:  näyttää siltä (vielä nyt; katsotaan onnistuvatko byrokraatit vielä tämänkin vesittämään), että voimassa olevalla matkakortin kausilipulla olisi jokin arvo, kun matkustetaan ostetun matka-alueen ulkopuolisille vyöhykkeille!

VR:n alasajo on keskeytettävä!

En muista lukeneeni yhdenkään puolueen luvanneen vaaleissa suorasanaisesti tavoitteekseen alas ajaa VR pitkäjännitteisesti, jotta raideliikenne voitaisiin avata yksityiselle kilpailulle helpommin. Siitä huolimatta suunnitelmaa on jo lähdetty toteuttamaan.

Toteuttamisen kaava on seuraava: Ulkoistetaan ja heikennetään palveluja hitaasti siten, että asiakkaat tottuvat huonoon palveluun. Sen jälkeen on helpompaa puolustella, miksi rautatieverkosto pitää avata kilpailulle.

Suomi tarvitsee raideyhteyden Jäämerelle sekä Baltiaan

Viime viikolla uutisoitiin mahdollisuudesta rakentaa raideyhteys Pohjois-Suomesta Jäämerelle. Uutinen oli erinomainen. Panostukset liikenneverkkoon toimivat myös elvytyspolitiikkana taloudellisen matalasuhdanteen aikana. Kunnianhimoiset liikennehankkeet ruokkivat osaltaan tulevaisuususkoa ja tulevaisuuden kasvua.

Suunnitelmallisuutta raideliikennepolitiikkaan

VR on ilmoittanut lopettavansa useita junavuoroja kannattavuusongelmien vuoksi. Kannattavuusongelmien taustalla on paljolti matkustuksen siirtyminen busseihin ja lentokoneisiin, junat ajavat usein lähes tyhjillään. Lisäksi tulevaisuudessa junat ajavat entistä useamman aseman ohitse pysähtymättä. Potkut odottavat jopa 570 työntekijää. Muutosten jälkeen suunnitelmissa on alentaa lippujen hintoja.

Metropolialue kaipaa korjausta

Uudenmaan puutteet liittyvät asumiseen ja joukkoliikenteeseen. Ongelmia ratkomaan tarvitaan Vasemmistoa.

Tunnin juna on Varsinais-Suomen ykköshanke

On tärkeää, että Varsinais-Suomessa osataan valita kärkihankkeet, joiden puolesta kaikki tekevät töitä yli puoluerajojen. Maakunnan eri elimissä kärkiaiheena on jo jonkin aikaa ollut ns. Tunnin juna, nopea ja suorempi raideyhteys Turun ja Helsingin välille. Pidän tätä maakuntamme kehityksen, talouden ja työllisyyden kannalta aivan keskeisenä hankkeena. Me tarvitsemme sen yhteyden!

Raitiovaunulinjojen ulottaminen Jokeri-linjalle

Jokeri-linja, joka vaihtoi nimeään viime vuonna runkobussilinja 550:ksi, on ollut äärettömän suosittu Helsingin ja Espoon sisällä kulkeva poikittainen linja. Linja ideoitiin jo 90-luvun alussa raitiovaunuin liikkuvaksi, mutta tässä kaupungissä ei ole ollut kovin paljoa uskoa raitiovaunuliikenteeseen, joten linjan liikennöinti aloitettiin 13. elokuuta 2006 busseilla. Linja oli välitön hitti ja sen 5 minuutin vuoroväli ei riittänyt kasvavissa asiakasmäärissä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä