lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lukutaito

Suomalaista peruskoulua on tahallaan tärvelty viime vuosina

Suomalainen peruskoulujärjestelmä on perustettu vaiheittain 1970-luvulla korvaamaan aikaisempaa erilliskoulujärjestelmää ja se on ollutkin menestystarina, koska nuorten yleinen koulutustaso ja mahdollisuus ammattipätevyyden hankkimiseen kohosi samoin kuin monet aikaisemman järjestelmän koulutukselliset umpiperät poistuivat tai vähenivät.

Kirkosta ja lukutaidon ihmeestä

Internetissä on kiertänyt meemikuva. Siinä Mikael Agricolan patsaan kasvokuvan päälle on kirjoitettu yläpuolelle "Joidenkin mielestä kirkko on tuonut Suomeen vain huonoja asioita, kuten" ja alapuolelle "kirjoitus- ja lukutaidon". Sen lajityyppinä on erikoinen sekoitus ironiaa ja sarkasmia. Kikkana on, tietenkin, se että lukutaito ei ole juuri kenestäkään huono ominaisuus. (Tältä osin se on ironinen.) Tällä halutaan vahvistaa viestiä. Tehdä naurettavaksi sitä lausumaa että "kirkko ei tee mitään hyvää".

Lukutaidon arvo on mittaamaton

Millä hinnalla olisit valmis myymään lukutaitosi? kysytään Suomen Pakolaisavun kampanjassa. Millä hinnalla minä olisin valmis siirtymään 757 miljoonan lukutaidottoman aikuisen joukkoon? Jos olisin syntynyt naiseksi Saharan eteläpuolelle, olisin todennäköisesti lukutaidoton. Siellä vain puolet naisista osaa lukea.
 

”Lapsista näkee huomenna, mikä meille aikuisille on tärkeää tänään”

Lapset ja lapsen asema ovat olleet kautta aikain tärkeitä Suomelle ja suomalaisille. Lasten terveys, koulutus ja hyvinvointi ovat olleet kansallinen ylpeytemme, lasten ja perheiden hyvinvoinnin perusta.

 

Kuka kaipaa kirjastoja?

Lahti on hyvä lapsiperhekaupunki ja rakas kotikaupunki. Juuri sopivankokoinen ja sijainniltaan loistava. Mutta Lahden kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä mennään Tänä syksynä äärimmäisyyksiin.

Historian ymmärtämisestä


1.

Jalanjäljet hiekassa, tai minne niitä ikinä jääkin, ja jälkien seuraaminen -- se saattoi olla ensimmäinen kirjoitettu kieli. Joku on jättänyt jälkensä tähän, mennyt tästä tuonne, tuossa pysähtynyt ja katsellut ympärilleen. Mihin tästä seuraavaksi? Jälkien lukemisen taito oli ensimmäinen lukutaito. -- Oleminen ja aika, lukeminen ja aika, ne ovat kietoutuneet toisiinsa aivan alusta alkaen.


2.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä