lindapelkonen

Työttömyys

SAK:n ehdotus pitempään yrityksessä olleiden suojelusta

SAK:n ehdotus Ruotsin mallin mukaisesta pitempään työssä olleiden suojelusta joukkoirtisanomistilanteissa on herättänyt kiivasta keskustelua. En itsekään ole vakuuttunut, että se on välttämättä oikea ratkaisu, mutta se ainakin ohjaa keskustelua ikävään ongelmaan. Usein nimittäin yt-neuvotteluiden kautta tehtävissä joukkoirtisanomisissa varttuneemmat työntekijät joutuvat "puhdistuksen" kohteeksi.

Lepomäen ja demareiden työllisyyspolitiikat

Katselin juri nyt aamulla miten Elina Lepomäki ja demareiden Tuula Haatainen ottivat yhteen työllisyydestä ja sen parantamisesta.

Viime aikoina on keskusteltu siitä pitäisikö maahanmuuttajien työllisyyttä parantaa sallimalla yrityksille pienempien palkkojen maksamisen ja tukemalla tällä tavalla työllistettyä sitten muuten, jotta hän voisi tulla toimeen pienellä palkallaan. 

Juha Sipilä uhoaa 100000 hallituksen työllistämästä - faktoja etsimässä

Sipilä:"Eniten hallituksen talouspolitiikasta ovat hyötyneet ne yli sata tuhatta entistä työtöntä, jotka ovat nyt töissä." Huoh, näinköhän...

 

On totta, että vaalit ovat tulossa ja että poliitikoita pidetään verhotulla politiikan kielellä ilmaisten totuuden muuntelijoina mutta Juha Sipilä näyttää kyntävän tällä saralla isoimmalla traktorilla. Pääministerihän väittää, että sata tuhatta entistä työtöntä olisivat hallituksen toimien ansiosta töissä. Tutkaillaanpa asiaa ja paria muuta hänen väitettä.

 

Pienyritysten todellinen työllistämisen este

En todellakaan tiedä kuinka kauaksi todellisesta maailmasta nykyinen hallitus on karannut, mutta pienyrityksen, eikä kovin monen muunkaan yrityksen suurin työllistämisen este ei ole työntekijän irtisanominen. Suurin este palkkaamiselle on ettei sopivia työntekijöitä löydy.

Sipilän määrätietoisuus on Suomen etu !

Pääministeri Sipilää on arvosteltu siitä, että hän on tuonut yritysjohtamisen malleja politiikkaan ja hallituksen työhön. Arvostelijat toteavat, etä politiikassa toimivat toiset säännöt. Johtamisessa on perusteiltaan kuitenki kyse samasti niin hallituksessa kuin eri organisaatioissa. Päätetään, mitkä ovat tärkeimmät tavoitteet yhteisen eteen ja työskennellään yhdessä niiden saavuttamiseksi määrätietoisesti. Kaikkia asioita ei voi viedä eteenpäin samanaikaisesti.

Jari Lindströmille

 

Ottaisitko sinä Jari Lindström yli viisi-, kuusikymppisiä henkilöitä töihin, jolla on terveydellisiä rajoitteita työssä jaksamisessa, tai heitä, joilla on muuten vaan käynyt huono tuuri työnhaussa ja pitkä työttömyys takana? Jos olisit yrittäjä ja saisit kasapäin työhakemuksia, ihanko uupuisit niiden käsittelyssä, etenkin kun monet hakisivat niitä piilotyöpaikkoja?  

Työllistymisen vai työllistämisen velvollisuus?

 

 

Perinteisesti työllisyyden korjaamisesta huolehtimisen on  hätätilanteissa katsottu kuuluvan julkiselle sektorille. Nyt on hätätilanne numeroiden perusteella. Kuitenkin työpaikkojen lisäämisen sijasta julkinen sektori, eli kunnat ja varsinkin vältio, pyrkii säästämään niillä toimialoilla, joilla työllistytään pääosin julkishallinnollisiin tehtäviin. Säästöt toteutetaan työpaikkojen lakkauttamisella, irtisanomisilla ja näiden alojen palkkakehitystä jarruttamalla. 

 

Työ, työllisyys, työttömyys ja mielikuvat

  

 

 


Ilman työtä ei ole työterveyttä. Toisaalta työttömyys on uhka  kansanterveydelle. Eikä se työttömyystilastojen valossa ole vähäinen. Työnhakijoiden määrä on yli kymmenkertainen avoimiin työpaikkoihin verrattuna ja työttömien työnhakijoidenkin kuusinkertainen. Siltikään puhe työvoimapulasta ei ole turhaa. Niihin töihin, joihin tekijöitä tarvitaan, ei rekrytointi onnistu, koska täsmäosaajista on puutetta. Mutta onko osaajien puute tosiaan niin paha, kuin tilastojen perusteella näyttäisi?

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä