lindapelkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Varusmiespalvelus

Diabeetikot kelpuutetaan huippu-urheilijoiksi, mutta ei maanpuolustukseen

Puolustusvoimien pääesikunta on tehnyt päätöksen vapauttaa kaikki diabeetikot asepalveluksesta. Pääesikunta perusti päätöksensä diabeetikkojen turvallisuuden näkökulmasta. Vuodesta 2001 viime kevään alkuun diabeetikoilla oli mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus, mikäli sairauden hoitoa koskevat kriteerit täyttyivät. Tähän mahdollisuuteen on tarttunut reilut 120 diabeetikkoa. Diabeetikkojen keskeyttämisprosentti on ollut noin 13 %, mikä ei eroa merkittävästi muista varusmiehistä. Nyt varusmiespalveluksen suorittaminen ei ole enää mahdollista.

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchhausen

Eilen Sannikassa ja Ukkolassa 19. minuutin 50 sekunnin kohdalla Sanna Ukkola kysyy vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavistolta, miksi hän ei mennyt armeijaan. Pekka Haavisto kertoo, että Tshernobylin onnettomuus oli eräs syy sille, miksi hän ei mennyt armeijaan.

Ahvenanmaan demilitarisoinnin perusteet ovat vanhentuneet

Huomautus:  Poistan kommentit, jotka eivät noudata US-Puheenvuoron sääntöjä.

 

Aiheeseen liittyvää:

IS: ”Venäjä on jo Ahvenanmaalla”   https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005849831.html

Jussi Niinistö: ”Ei demilitarisointi ainakaan helpota Ahvenanmaan puolustamista”

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/249797-hs-jussi-niinisto-vihjaa-muutoks...

 

******

Rauhanliike ja kummallinen maanpuolustuskäsitys

Suomi on huonon turvallisuuspoliittisen keskustelun kehto, eikä Rauhanliikkeen toiminnanjohtajan viimeisin haastattelu osoita merkkejä tilanteen paranemisesta.

Veteraanijärjestöjen rahat on käytettävä sotaveteraanien hyväksi

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina käyty keskustelua sotaveteraanijärjestöjen rahoista. Rahoista on kiinnostunut ainakin sotaorpojen yhdistys, myös rauhanturvaajat ovat järjestäneet itselleen veteraanistatuksen.

Onnettomuuksia voi ennaltaehkäistä myös armeijassa

Raaseporin tasoristeysonnettomuus avasi keskustelun varusmiespalvelun turvallisuudesta. Asiassa on kysytty paljon, voitaisiinko vastaavat onnettomuudet estää ja jos voidaan, miten. Voidaan estää, tai ainakin huomattavasti paremmin ennaltaehkäistä.  

Naisten maanpuolustuksessa ei ole kyse vain varusmiespalveluksesta

Vuonna 1995, eli jo 22 vuotta sitten, naiset otettiin osaksi suomalaista varusmiespalvelusta. Hakeutuvien naisten määrä on jatkuvassa kasvussa [1] ja nyt 22 vuoden jälkeen julkisessa keskustelussa pohdinnassa on naisten maanpuolustuksen lisääminen pakollisten kutsuntojen, jopa ehkä pakollisen varusmiespalveluksen avulla. Naisten maanpuolustuksessa on kuitenkin laajemmastakin asiasta kyse kuin pelkän varusmiespalveluksen suorittamisesta.

 

Kyse ei ole aseen kantamisesta

Parhaat inttijutut

Suuren osan jopa suomalaisista saa harjoittamaan small-talkia, kun puheenaiheeksi valikoituu kommellukset varusmiespalveluksen aikana. Ympärillä vilisevien inttileskien ja muutaman sivarin tylsistyttäminen on iso osa suomalaista puhekulttuuria erityisesti kahdenkymmenen ikävuoden kohdilla.

Olen suorittanut perustuslaillisen velvoitteeni siviilipalveluksessa, mutta se ei tarkoita sitä, etten kiinnostuisi inttijutuista. Todistan väitteeni:

Varusmiespalveluksen saapumiserien lisääminen

Me suomalaiset olemme pitkäjänteisesti kehittäneet yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvaa maanpuolustustamme. Kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa tämä on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Maanpuolustuksen suunnittelukunnan viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista tukee yleisen asevelvollisuusjärjestelmän säilyttämistä. Jotta kansallinen yksimielisyys säilyisi, on asevelvollisuuden kehityttävä ajassa.  

Sukupuolineutraalin maanpuolustuksen sudenkuopat

Olen pohtinut miksi puolustusvoimissa vastustetaan ajatusta tasa-arvoisesta varusmiespalveluksesta. Muutamia selkeitä huolenaiheita on, joihin itsekin voin samaistua.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä